Kaukaa ihastumisesta

Kaukaa ihastuminen on varmasti kaikille tuttu ilmiö: sitä ihastuu johonkin mimmiin/jäbään pelkän ulkoisen olemuksen perusteella, tietämättä tästä yhtään mitään. Veikkaisin, että tätä tapahtuu etenkin nuorena, kun kiinnostus vastakkaiseen (tai kumpi sukupuoli nyt ylipäätään on kiinnostuksen kohteena) alkaa herätä. Omalla kohdalla ainakin kaukaa ihastumisesta tulee mieleen etenkin ala-/yläastevuodet.

Vaikka kaukaa ihastuminen usein tunnutaankin yhdistettävän nuoruusvuosiin, olen kuitenkin melko varma, etten ole ainoa, jolle tätä sattuu edelleen parinkympin puolivaiheillakin. Ehkä vähän satunnaisemmin (ja ehkä hieman vähemmän intensiivisesti?) kuin junnuna, mutta tapahtuu yhtäkaikki. Tässä vaiheessa tarkennettakoon, että tällä kaukaa ihastumisella tarkoitetaan nimenomaan romanttista ihastumista, ei niinkään sitä toista "haluun panna tota" -tyyppistä ihastumista.

On askarruttavaa huomata, että sitä kuvittelee tietynlaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä ihastukselleen...sitä miettii, kuinka täydellistä elämä varmaankin olisi juuri tämän tytön kanssa. Rationaalinen ääni pään sisällä kyselee koko ajan, että mistä tuollaisia asioita muka voisi tietää? Eihän toisen luonteenpiirteistä ja yleisestä "soveltuvuudesta" voi tietää mitään henkilöä tuntematta...eihän? Tai ehkä jossain määrin voikin. Tai sitten omalla kohdalla on vain käynyt hyvä pulla, sekin on täysin mahdollista.

Omalla kohdalla tällaiset romanttistyyppiset kaukoihastukset ovat osoittautuneet käytännössä aina lopulta myös ihan oikeasti todella upeiksi, "potentiaalisiksi" tyypeiksi. Kaikkiin näihin ei toisaalta ole aina tutustunut. Eivätkä nämä omalle kohdalle osuuneetkaan nyt välttämättä ole vuosien jälkeen aivan vaimomateriaaliksi kuitenkaan osoittautuneet. Onnistuneita kokeiluja kuitenkin.

Mutta mistä tämä kaukaa ihastumisen ja aidon "soveltuvuuden" yhteys sitten voisi johtua? Intuitio olisi epäilemättä yksi tekijä; ihmisen omista kokemuksista, tiedosta ja ymmärryksestä voimavaransa johtava tietynlainen hyvä aavistus. Sopivanlainen tyttö nyt vain sattuu lähettämään sellaisia hiljaisia signaaleja (eleet, ilmeet, äänensävy, käytös yms.), jotka on itse jossain vaiheessa havainnut omalta kannalta positiivisiksi? Ehkä, kuulostaa ihan suhteellisen järkevältä. Usein näissä kaukoihastuksissa silmät vaikuttavat paljon omalla kohdallani, ei niinkään väri tai muu suoraan havaittava seikka, vaan ennemmin katse tai jokin sen kaltainen, hankalasti käsitteellistettävä ominaisuus silmissä. Silmät ovat sielun peili -sanonta lienee näitä peruja.

Kaipa näissä voisi myös ihan biologiallakin olla näppinsä pelissä. Tämä kyseinen henkilö vain sattuu erittämään oikeanlaisia hormoneja tms. ja siten herättämään lähes vastustamattoman kiinnostuksen. Tai biologialla voisi olla sormensa pelissä intuitionkin kautta; tietyt geneettiset/hormonaaliset tekijät vaikuttavat erilaisten piirteiden muodostumiseen, joita taas ainakin tietyillä geeneillä varustetut ihmiset pitävät viehättävinä, koska ne viestivät positiivista sanomaa jälkikasvun saamisen suhteen. Mikäli muistan edes lähelle oikein.

Oli miten oli, kaukaa ihastuminen on ainakin allekirjoittaneen mielestä hauskaa ja miellyttävää. Oli varattu tai ei. Varattuna se tosin saattaa joskus aiheuttaa pientä ahdistusta, etenkin jos jonkun sattuman/tahallisesti aiheutetun tapahtumaketjun kautta päätyy tutustumaan tähän ihastukseen ja havaitsee oletukset oikeiksi. Joskus näistäkin voi tosin kaiketi tulla hyviä ystäviäkin. Mutta jos kiinnostus on niin voimakasta ja molemminpuoleista, että se rikkoo parisuhteenkin, ehkä se saattaa silloin olla "right thing to do". Tai sitten vain virhearvio. Molempia epäilemättä sattuu jatkuvasti.